Hannele Tervola, 38 vuotta, Savonlinna, pohtii lääkkeiden väsyttävää vaikutusta ja vanhusten syrjäytymistä:

Vanhusten lääkitseminen ja oikeus omaan elämään 

Varsin monen lääkkeen sivuvaikutuksena on väsymys ja jaksamattomuus. Usein jo vain yhtä lääkettä käyttävän yleinen jaksavaisuus laskee siitä, mitä se muuten voisi olla.  Kyky huolehtia itsestä - mikä toki sujuu parhaiten kun elämässä on monta muutakin merkityksellistä asiaa - laskee väsyneisyyden myötä ja elämänlaatu heikkenee muutenkin olennaisesti. 

SEKÄ mansikoita ETTÄ jäätelöä on kivempi vaihtoehto kuin vain toista. Elämäkin on rikkaampana kivempaa. Luulen, ettei lääkkeiden tarvitsisi väsyttää. Kyse on virheestä, joka perustuu lääkkeiden kehittelyssä niiden vaikutusta koskevaan kommunikaatioon. Tällöin syntyy helposti seuraavassa selostamani väärinkäsitys, joka suosii väsyttäviä lääkkeitä niiden lääkkeiden kustannuksella, joilla ei tätä sivuvaikutusta ole. Saman lääkkeen vaikutusta näet kysytään usein myös hoitajilta sekä  jaksavaisemmilta aktiivisilta henkilöiltä:  "No, mites on nyt elämän tuon uuden lääkkeen kanssa sujunut?" Tyypillinen vastaus lienee: "Ihan hyvin muuten, mutta vähän väsymystä on ollut." 

Väsymys ei kuulosta suurelta ongelmalta, niinpä lääke tuollaisen vastauksen jälkeen kirjataan onnistuneeksi. Parempi olisi kuitenkin yhtä hyvä lääke, joka ei väsyttäisi lainkaan. Lääke vaikuttaa eri tavalla kuitenkin aktiiviseen liikkuvaan ihmiseen kuin kaiken päivää toimettomana olevaan esim. vanhukseen. Aktiivisesta henkilöstä tuleekin samalla lääkkeellä ylivilkas touhottaja ja tulee ”älyttömiä” päähänpistoja. Mutta kysyttäessä mainitaan vain että aktiivisuus lisääntynyt. Kaikki ovat tyytyväisiä, kun lääkkeen aiheuttamaa höppänyysväitettä ei tule mainittua, sillä mikäpä kamalampaa kuin menettää kuuntelijansa, asemansa järkevänä sosiaalisena suhteena. 

Lääkettä arvioitaessa liian väsymyksen kohdalla ei tule arviointilomakkeeseen kirjattua mitään uhkaavaa. Pientä väsymystä vain. Mutta oikeus omaan elämään vain luisuu käsistä kuin huomaamatta. Lääkkeen vaikutuksien arvioija ohjaa helposti lääkkeen kehitystä. MUTTA EI VANHUSTEN EIKÄ KENENKÄÄN MUUNKAAN KUULU OLLA VIHANNEKSIA! Ei heidän kuulu olla helppoja vaan vaateliaita, monimutkaisia, omalla tahdolla varustettuja yksilöitä. 

Mitä virkaa on vanhuksella?

Kaupungistumisen ja teknologisoitumisen tuomat nopeat muutokset
elinympäristössä, elämänpiirissä, elämänsisällössä ja elintavoissa
ovat saaneet monet, kenties useimmat kyseenalaistamaan vanhoja
perinteisä elämäntapoja ja-arvoja. Kaikkea on katsottu raa'an
lyhytnäköisestä kannattavuusnäkökulmasta, jossa vain rahalla on väliä
eikä vanhuksilla nähdä arvoa. Tämä voi olla kohtalokasta monelle
vanhukselle, jolta puuttuu puolustaja nuorempien paremmin tienaavien
joukossa. Itse asiassa kova kannattavuusajattelu on joissakin
paikoissa mennyt jo niin pitkälle, ettei nuorellakaan saa olla enää
omia arvoihinsa pohjautuvia mielipiteitä vaan hän joutuu toistelemaan
työpaikkansa kannattavuusnäkökulmaa, koska sen uskotaan olevan ainoa,
millä on tulevaisuudessa väliä. On totta että kannattavuus on tärkeä
tekijä, sillä se määrää, millaiset järjestelyt jäävät voitolle. Mutta
kannattavuusnäkemystä voi kehittää elämänmyönteisempään suuntaan.
Ihmisen käyttöohje ei ole muuttunut mihinkään ja kun koneita
kehitetään, niihin tulee lisää käyttömukavuusominaisuuksia, jolloin
voidaan esimerkiksi työtehokysymyksissä otta huomioon sekä koneet että
ihmisen ikiaikainen käyttöohje: ihmisen luonto ja sielu. On kuitenkin
kulunut jo jonkin aikaa koneiden keskellä ja elämäntavat ovat ehtineet
vieraantua siitä, mikä ihmisille, ihmisen käyttöohjeelle parhaiten
sopisi. Mitä nuoremmasta polvesta on kysymys, sitä pahemmin ovat
elämäntavat ehtineet vierautua siitä, mikä kuitenkin on kaiken
toiminnan perusta ja motivaatio. Siksi vanhoilla ihmisillä voisi olla
taloudellisesti tärkeä rooli elämäntapojen korjaamisessa
luonnonläheisemmiksi ja tervehenkisemmiksi kaikin puolin, mikä siis on
taloudellisesti kannattavinta. Mutta tämä on käytännössä mahdollista
vain jos vanhuksista huolehditaan niin hyvin, että he käytännössä
voivat toimia esimerkkeinä nuoremmille polville. Hyväkuntoinen pirteä,
eloonsa tyytyväinen ja arvostettu vanhus sopii tähän tehtävään hyvin.
Mutta laitokseen unohdettu laiminlyöty ihmisparka ei kelpaa
kenellekään malliksi - sellainen kohtalo ei ole taloudellisesti
kannattava edes raadollisesti katsoen! Huolehtikaamme siis yhdessä
parempi tulevaisuus niin nuorille kuin vanhoillekin!

Yst. terv.