Ajankohtaista Vaasasta
Eläkeläiset tehottomina ja hajallaan - tarkoituksellako etteivät pystyisi ajamaan oikeutettuja etujaan?
Sanomalehti Pohjalaisen mielipide-palstalla 9.1.10 oli erään eläkeläisen kirjoitus eläkkeiden korotuksesta ja asumistuen nipistyksestä. Työeläkkeiden korotushan oli mahtavat 0,26 % eli keskimääräistä eläkettä saavat saivat n. 3,50 euroa /kk! Kansaneläkkeellä olevat eivät saaneet mitään korotusta. Oli suorastaan järkyttävää kun TV:ssä Arto Nybergin ohjelmassa 20.12.2009 Sailas kuulutti miten eläkeläiset ovat nyt tyytyväisiä kun saivat 5 %:n korotuksen eläkkeisiin ja on tapahtunut suuri ostovoiman kasvu! On mahdotonta uskoa ettei hänen tasoisensa henkilö tiennyt korotuksen todellisesta taustasta. Tarkoitus hänellä varmaan olikin antaa ihmisille sellainen harhauttava käsitys että eläkkeet ovat nousseet hurjasti. Vai sekoittikohan hän asian vuodelta 2008 inflaatioon perustuvaan korotukseen joka tapahtui viime vuoden alussa ja joka oli vain puolet todellisesta eläkeläisten elinkustannuksiin kohdistuvasta inflaatiosta.
Em. mielipidekirjoituksessa oli myös kohta jossa pohdittiin eläkeläisen mahdollisuudesta karsia henkilökohtaisia menojaan. Hän oli ensimmäiseksi lopettanut Eläkeliiton jäsenmaksun. Näin tulisi toimiakin koska nykyiset hallituspuolueet eivät vähääkään välitä eläkettä saavien kansalaisten toimeentulosta. Sen olemme saaneet tietää ja kokea monissa eri yhteyksissä. Eläkeliiton taustayhteisönähän on Keskustapuolue. Oli todella huvittavaa lukea saman päivän lehdestä miten Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin uusi toiminnanjohtaja vakuutti että toiminta on täysin puoluepolitiikasta vapaata.
Ei riitä että hallituspuolueet petkuttavat eläkeläisiä, sitä näyttävät tekevän myös eläkeläiset keskenään!
Miksi ei avoimesti kerrota mikä poliittinen puolue on ao. eläkeläisyhdistyksen taustayhteisönä? Seuraavassa on lueteltu ne eläkeläisyhdistykset joiden taustayhteisönä on poliittinen puolue, (puolue on merkitty sulkuihin).
Eläkeliitto (Keskustapuolue), Eläkeläiset (Vasemmistoliitto), Eläkkeensaajien Keskusliitto (Sosiaalidemokraatit), Kansallinen Senioriliitto (Kokoomus), Kristillinen Eläkeliitto (Kristillisdemokraatit), Svenska Pensionärsförbundet (Ruotsalainen Kansanpuolue)
Edellä olevat liitot ovat muodostaneet EETU ry:n (Eläkeläisliittojen Etujärjestö). Tämä muodostettiin juuri ennen viime eduskuntavaaleja jotta eläkeläiset rauhoittuisivat ja uskoisivat että heidän asioitansa alettaisiin hoitaa nyt paremmin. Todellisuudessa tulokset ovat olleet hyvin vähäiset (niin kuin ehkä oli tarkoituskin). Esimerkiksi EETU:n taholta kuulutettiin ahkerasti miten se on hoitanut muita ankaramman eläkeläisten verotuksen kuntoon. Nyt onkin selvinnyt, ettei tämä pitänytkään paikkaansa kuten mm. Esko Järvenpään kirjoituksista käy ilmi!
Mainittakoon vielä, että edellä olevat liitot erosivat omaksi ryhmäksi niistä eläkeläisyhdistyksistä joitten taustayhteisönä ei ole mikään poliittinen puolue. Syynä kuuluu olleen se että asiat ”puuroutuivat” joten piti erota. Todellinen syy taitaa kylläkin olla se, että ilman puoluepoliittista taustayhteisöä olevat eläkeläisyhdistykset eivät toimineet poliittisten puolueiden ohjailemalla tavalla vaan harjoittivat aidosti eläkeläisten edunvalvontaa! Ja sehän ei sopinut poliittisille puolueille ja niiden valvonnassa oleville eläkeläisyhdistyksille.
Seniori-ikäiset tarvitsevat oman puolueen joka ajaa aidosti ja keskitetysti heidän asioitaan poliittisella tasolla.
Kaarlo Nelimarkka
Puheenjohtaja
Vaasan paikallisjaosto
Kaarlo Nelimarkka
Puheenjohtaja
Vaasan paikallisjaosto
|