Meistä

Näillä sivuilla pohditaan vanhustenhoidon tasoa sekä eläkeläisten asemaa Suomessa. Osa puolueista on herännyt ajamaan tätä asiaa ja onpa maassamme toiminut oma puoluekin, jonka tavoitteena oli ajaa eläkeläisten asioita. Kyseisen puolueen toiminta alkoi 1990-luvulla, mutta sen toiminta kaatui siihen, ettei puolue saanut itselleen kansanedustajia. Puolueen toiminta lakkasi kokonaan vuosien 2014 ja 2015 vaihteessa. Toimiessaan puolue oli sitoutumaton ja sen tavoitteena oli toimia eläkeläisten edunvalvojana.

Suomessa on havahduttu siihen, että vanhusten ja eläkeläisten elinolot ovat usein valitettavan heikot. Monen eläke ei tahdo riittää edes välttämättömiin hankintoihin ja moni vanhus elää asunnossa, joka ei vastaa hänen tarpeitaan. Moni vanhus kokee olevansa erittäin yksinäinen ja tähän asiaan pitäisikin löytää aivan uudenlaisia ratkaisuja.

Vanhustenhoitoa on arvosteltu Suomessa viime vuosina rankasti – työntekijöitä koetaan monessa työpaikassa olevan aivan liian vähän, jotta vanhusten inhimilliselle kohtaamiselle olisi riittävästi aikaa. Moni hoitaja kokee, ettei aikapulan ja kiireen vuoksi voi hoitaa tehtäviään niin hyvin kuin haluaisi. Tämä aiheuttaa hoitajille stressiä ja moni hoitaja onkin burn outin partaalla. Erityisen tunnollisille hoitajille tilanne on erityisen vaikea – on vaikea hoitaa työnsä kuin liukuhihnalta, vaikka mieluusti haluaisi perushoitotoimenpiteiden lisäksi kohdata vanhukset myös aidolla ja henkilökohtaisella tavalla – lukea vanhuksille, hoitaa heidän hiuksiaan, viedä heidät ulkoilemaan ja tehdä muutoinkin sellaisia asioita, joista tietää vanhusten nauttivan.

Vanhusten kohtaamia epäkohtia nykyajan Suomessa

Moni vanhuksista elää olosuhteissa, jotka ovat modernista länsimaisesta näkökulmasta katsottuina ala-arvoiset – kaikille ei tule esimerkiksi vettä kotiin ja osa taloista on puulämmitteisiä. Puilla lämmittäminen on saattanut onnistua vaivatta ennen kuin ikääntyminen on alkanut tuoda yhä uusia haasteita vanhuksen elämään, mutta nykyisessä elämäntilanteessa tämä lämmitystapa voi tuntua kohtuuttomalta taakalta. Ruuanlaitto voi olla ikääntyvälle vaikeaa ja esimerkiksi muistisairaudet voivat aiheuttaa jopa suoranaisia vaaratilanteita. Hella voi helposti unohtua muistisairaalta päälle ja tulipalon vaara on todellinen. Osa vanhuksista haluaa asua itsenäisesti omassa tutussa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista, mutta osa asuu kotonaan, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Vanhuksen tukiverkko saattaa asua kaukana ja moni vanhus kokee olevansa yksinäinen. Lisäksi taloudelliset huolet painavat monen vanhuksen mieltä.

Kotona asuvien vanhusten elämää pyritään helpottamaan kotihoidon avulla, mutta moni vanhuksen läheinen on sitä mieltä, että kotihoitoa käytetään myös liian vaativissa tilanteissa – tilanteissa, joissa vanhus tarvitsisi ympärivuorokautista apua. Tällöin kerran tai pari päivässä käyvä kotihoito on täysin riittämätön palvelu ja omaisista saattaa jopa tuntua, että läheinen on oman onnensa varassa – jopa heitteillä.
Osa perheistä hoitaa isovanhemmat itse. Omaishoito on kuitenkin usein raskas ratkaisu ja vaikeasti yhdistettävissä nykyaikaiseen elämäntapaan, jossa tietyn elintason ylläpitämiseksi on melkein välttämätöntä, että perheen molemmat vanhemmat käyvät töissä. Omaishoitajien palkkaukseen ja vapaisiin pitäisi tulla reippaita parannuksia, jotta läheisen hoitaminen itse olisi realistinen vaihtoehto yhä useammalle. Lasten kannalta isovanhempien asuminen samassa taloudessa muun perheen kanssa voi olla erityisen rikastuttava kokemus – vanhuksia ei tulekaan nähdä taakkana, vaan tiedon ja innoituksen lähteenä, jotka voivat pelkällä läsnäolollaan tuoda perheeseen aivan uudenlaisia positiivisia asioita. Ennen perheet asuivat paljon tiiviimmin yhdessä, mistä seurasi monia hyviä asioita, vaikkei sukupolvien yhteisasuminen taatusti ollut aina täysin ongelmatonta.
Laitoshoidossa moni hoitaja kokee tarjolla olevat resurssit täysin riittämättömiksi. Vaatimusten ja resurssien ristipaineessa moni hoitaja on lähellä burn outia. Tämä on vakava asia, johon pitäisi keksiä kestäviä ratkaisuja. Kerromme näillä sivuilla lisää vanhustenhoidon nykytilasta sekä esitämme tulevaisuuden vision siitä, mihin tämä tilanne saattaa johtaa, ellei asioihin puututa riittävän ajoissa. Poliittisia ratkaisuja tarvittaisiin nyt kipeästi turvaamaan vanhusten ihmisarvoinen elämä myös tulevaisuudessa.

Kiitos Juha ja Jerry suomen ruletti ja suomen kasino heidän taloudellisen tuen rakentaa sivuillamme.